Hei, matkaaja!
Olen Ydinpuun perustaja ja haluan yritykseni kautta tarjota matkoja, jotka auttavat sinua seuraamaan intuitiotasi ja antamaan sielullesi äänen.
Sielulähtöinen elämä on syvästi voimauttava kokemus. Minut se on johdattanut masennuksesta, ahdistuksesta ja merkityksettömyydestä kohti aitoa motivaatiota, sisäistä rauhaa ja merkityksellistä elämää. Voit lukea tarinani tältä sivulta.
Yritykseni puhuu sielukkaan vallankumouksen puolesta. Se on vastavoima kaikelle sille, mikä on tässä ajassa kuollutta ja kuihtunutta. Sielukkaan vallankumouksen juuret ammentavat myyttisestä maasta, missä asuu ihmiskunnan kollektiivinen viisaus, autenttisen itsen ääni ja luontoäidin ikiaikainen voima.
Se kutsuu kaikkia niitä, jotka tahtovat irrottautua vanhan tarinan kahleista ja nousta siivilleen uuden tarinan tuuleen.
Se kutsuu myös sinua.
Vastaatko?
Ydinpuun matkaopas Hanna Korppiluoto
taiteen maisteri (kuvataidekasvatus)
ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti
kuvittaja-kirjailija
poliisi
luonnonvaratuottaja
kolmen lapsen äiti
mielenterveyskuntoutuja
Matkaaja seisoo hämärällä, autiolla tiellä ja tuijottaa tienviittoja edessään:
TRAUMAVUORI
EPÄVARMUUDEN SUO
UUPUNEIDEN LAAKSO
KUOLLEIDEN UNELMIEN MAA
Viittoja on enemmänkin, mutta pimeys tiivistyy, eikä matkaaja erota niitä enää. Hänellä ei ole aavistustakaan, mihin suuntaan hänen pitäisi kulkea. Totta puhuen mikään paikoista ei kiehdo. Hän on väsynyt koko matkaan ja haluaisi vain asettua maahan ja levätä. Ehkä uusi päivä toisi tullessaan ratkaisun.
Ehkä yön aikana tapahtuisi ihme ja kaikki järjestyisi kuin itsestään...
Tarinan matkaaja on vain yksi lukuisista itsestään eksyneistä, jotka vaeltavat sisäisessä pimeydessä. Minä olin yksi heistä. Ehkä sinäkin olet.
VANHA TARINANI
Minut pysäytti vuosia sitten syvä kuilu, jonka pohjalle putosin. Olin ollut siellä ennenkin, mutta sillä kertaa en enää kyennyt pysäyttämään sisäisten hirviöideni hyökkäyksiä, vaan aloin tosissani pelätä henkeni puolesta. Nostin valkoisen lipun salkoon ja pyysin viimeinkin apua.
Päädyin psykoterapiaan.
Terapiassa tajusin eläväni todeksi ympäristöni minulle tarjoamaa tarinaa, jossa olin oman elämäni sivuroolissa. Se oli ravisuttava huomio – ja hyvä alku itsetuntemuksen tiellä. Koska terapia ei kuitenkaan kyennyt ratkaisemaan kaikkia tunne- ja traumatason ongelmiani, päätin ottaa vastuun eheytymisestäni itse.
Käytin hyväkseni itsetuntemusta syventäviä harjoituksia, jotka olin vuosien mittaan luonut masennuksen ja itsetuhoisten ajatusten hallitsemiseksi. Yhdistin niihin maailman johtavien traumatutkijoiden näkemyksiä, alkuperäiskansojen viisautta ja poliisikoulutuksessa oppimiani rikostutkijan työkaluja. Tämä auttoi minua oivaltamaan, miten sisäisellä työllä voi purkaa eksistentiaalisia pelkoja, uudelleenkirjoittaa uskomuksia ja tehdä sielunpalautusta tarinallisessa kontekstissa.
Suurin oivallukseni oli hetki, jolloin tajusin halveksivani ja vihaavani omaa naiseuttani – ja sen seurauksena itseäni. Ymmärsin, että sisäistetty naisviha määritti alitajuisella tasolla koko elämääni. Se oli luultavasti suurin syy ”masennukseen”, josta olin kärsinyt kolme vuosikymmentä.
Minusta alkoi tuntua että joku oli ryöstänyt elämäni, ja halusin sen takaisin.
Aloin etsiä yhteyttä sellaiseen naiskuvaan, jota voisin arvostaa. Maaäidin ja luontoyhteyden kautta kehotietoisuuteni hiljalleen kehittyi ja sain kosketuksen sisimpääni. Tajusin, kuinka voimallinen asia kehoyhteys on ja mitä itsensä rakastaminen todella tarkoittaa.
Tärkeimmäksi taidoksi muodostui kyky kannatella tunteitani. Luottavainen suhde itseen on kuin sisäinen koti, jossa on turvassa ja rakastettu myös silloin kun ympärillä myrskyää.
Tämän kodin rauhassa aloin myös kuulla, mitä sieluni yritti minulle kuiskia. Sen ääni kertoi minulle uutta tarinaa itsestäni:
YDINPUUN SYNTY
Olen aina ollut kiinnostunut animismista, joka korostaa luonnon pyhyyttä ja kaiken elollisen sielukkuutta. Järkiperäisen maailman kasvattina olin kuitenkin kartellut tällaisen ajattelutavan omaksumista. Selittämättömien luontokokemusten myötä avauduin ajatukselle enemmän.
Aloin myös tehdä säännöllisesti matkoja alitajuntaani – omaan sisäiseen luontooni.
Kiehtovat ja käsittämättömät löydökseni saivat minut hakeutumaan ratkaisukeskeisen lyhytterapian koulutukseen, sillä halusin saada kosketuspintaa terapeuttiseen työhön.
Lopputyössäni tutkin shamanistisen sielunpalautuksen ja länsimaisen traumatyön yhtäläisyyksiä. Tajusin, että keksimme jossakin määrin pyörää uudelleen.
Huolestuttavin huomio oli kuitenkin se, että järkiperäiseen logiikkaan perustuva länsimainen maailma on vieraannuttanut meidät lähes täysin sielun käsitteestä. Tarinastamme on eliminoitu sellainen osa ihmisyyttä, joka on ollut olennainen osa maailmankuvaamme lajimme alkuhämäristä saakka.
Tästä huomiosta suivaantuneena aloin työstää arkkitunnetyöskentelyn™ menetelmää, jonka teoreettinen pohja nojautui Pro graduuni. Merkittäviä askelia ovat olleet myös vaikeista aiheista kirjoittamani lastenkirjat. Niiden kirjoitusprosessi valaisi sitä, miten kuvitteellisiin hahmoihin eläytyminen auttaa käsittelemään kipua ja irtautumaan uhrin roolista.
Testasin arkkitunnetyöskentelyn™ menetelmää ensin itseeni. Se auttoi minua ymmärtämään mikä on minulle oikeasti tärkeää ja mitä haluan ainutkertaisella elämälläni tehdä.
Se auttoi minua löytämään oman Pohjantähteni.
Löydösten myötä päiviini alkoi virrata syvää merkityksellisyyden tunnetta ja sen myötä orastavaa motivaatiota. Kumpikin tunteista oli minulle uusi, sillä aiempaa elämääni oli pitkälti värittänyt eksistentiaalinen tyhjyys.
Ymmärsin, että löydökseni voisivat olla tärkeitä tässä levottomassa ajassa, jossa sisäisen turvan rakentaminen ja sielun äänen kuuleminen on alati vaikeampaa. Siksi päätin testata menetelmää osana lyhytterapeuttisia opintojani. Saamani palaute oli erittäin inspiroivaa ja innoitti minua luomaan ensimmäiset psykomyyttiset matkat, jotka kirjoitin ja kuvitin omien kokemusteni pohjalta.
Tiesin nyt, mikä oli minun taisteluni ja minkä puolesta olin valmis laittamaan itseni likoon. Minulla oli lopultakin tarina, jonka tahdoin kirjoittaa. Enkä vain kirjoittaa, vaan myös elää!
Sielukas vallankumous oli saanut alkunsa.
Mutta katso, nyt nostaa päätään matkaaja, joka tarinamme alussa seisoi pimeällä tiellä. Hän on kuullut jotakin: kevyen kuiskauksen kuin tuulen henkäyksen, joka koskettaa lempeästi hänen kylmäksi käynyttä poskeaan.
Matkaaja kääntää päätään.
Hänen eteensä on ilmestynyt vielä yksi tienviitta, hiukan muista erilleen. Se säteilee himmeänkultaista valoa laskeutuvassa yössä ja siinä lukee:
SIELUN TIE
Matkaaja katsoo sitä pitkään ja tuntee, kuinka hänen ahdistuneeseen mieleensä laskeutuu rauha. Hän ei epäröi enää vaan kääntyy kulkemaan viitan osoittamaan suuntaan. Hän ei edelleenkään tiedä minne matka vie, mutta tuntee jokaisessa solussaan että suunta on oikea. Hän hymyilee.
Yössä loistaa Pohjantähti.
